Uskomatonta on pienen ihmisen elämä.

Olen aina ollut tunneihminen, kuten kai tuosta edellä kirjoitetusta voikin ajatella. Mutta kun läheinen lähti, lähti kovemman kautta, ja kun kyseessä oli vielä elämänjanoinen henkilö, niin jotain se minussakin muutti.

Tunteet kuolivat kai vuodeksi kokonaan, siis kaikki muu ympäriltä, oli vain se kaiken kattava suru. Piti käsitellä pään sisällä yhdessä koettua, sairauden etenemisen merkkejä, uusia yllätyksiä, pidätellä tunteita, kielteisiä, koska ei halunnut missään nimessä enää kuormittaa läheisiä. Koettaa elää siinä, mutta oikeastaan mitään muistikuvia ei ole kuolemansa jälkeen kokonaisesta vuodesta. Kävelin ja ajelin ilmeisesti kovin omissa maailmoissani. Ja aivan siten kuten edesmennytkin kirjoitti, ettei halunnut osaltaan kaataa törkyä toisten päälle. Kyllä sitä eli tavallaan kokoajan varautuen pahimpaan, mutta silti kaikki, tai se lopullinen uutinen oli jalat alta vievä. Eihän kuolemaan sopeudu todella, vaikka tuohon niin tulin kirjoittaneeksi, vaan se lopullinen isku on aina yllätys.

Moni on kokenut samantapaista elämässään, tämä ei ole mitään ainutlaatuista sinänsä, mutta vahvasti tuli elettyä negatiivisissa tunnelmissa noin 2 vuotta.

Nyt on selvitty, kahden vuoden jälkeen, mutta toisinaan tunne tulee lähelle, ihan yllättävissä tilanteissa.

Laittelin äsken ruokaa perheelle, lapsilleni, sellaista "lasten ruokaa", mistä pitävät, sillä olen saamassa kaikki lapseni nyt kokoon viikon ajaksi. Pari kokoajan seurana, yksi on isällään asunut, kun jokin jako elämässä on aina tehtävä...

 

Tämä kyhäelämä on ennen kaikkea tätä, ehkäpä vuodelta 2008

 

"Äiti, tämä on sinulle!",

huudahtaa pieni, suloinen tyttöni

ja ojentaa

ruttuisen, valkoisen,

itse taitellun kirjekuoren,

 

joka ei ole ihan kiinni

 

avaan se, katson

lyijykynällä piirtämäänsä 

sydäntä,

joka hymyilee

 

ja sydämen läpi kulkee

koristeltu nuoli

 

ennennäkemätön

 

Kiitos, kulta, rutistan häntä,

ja kysyn, tietääkö hän,

miksi nuoli menee sydämen läpi?

 

"Siksi että sinä olet rakastunut

-ja että minä rakastan sinua."

"Minä vielä väritän sen."

 

 

Onneksi minulla on näitä elämän värittäjiä;

tyttöni tuona vuonna kouluaan aloittava reipas neiti. :)