Wanha asuu minussa, on juurtunut, oli vain hukassa sen aikaa, jotta sain elettyä elämäni ehkä vaikeimmat vuodet nyt kuolleen aviomieheni rinnalla. Kirjoitin hänen syöpäsairaudestaan viimeksi 2011, löysin blogini täältä kyllä, mutten enää päässyt kirjautumaan, joten aloitan eli jatkan tämän uuden blogini turvin. Julkaisen kopsaten tähän ennen elettyä, ettei tarvitse kaikkea uudelleen kirjoittaa. Mutta siis keväällä 2012 mieheni kuoli. Siitä tulee parin viikon kuluttua 2 vuotta. Olotila alkaa palautua minulla eheämmäksi. Runoillut en ole vuoden 2010 jälkeen, eli siitä saakka, kun menin naimisiin tämän samaisen miehen kanssa. Tuli uusia "haasteita", oli matalalentoa, ei niin hienoa elämää, mutta se oli kuitenkin meidän elämää.

22.5.

Olen toipunut. Kaikesta siitä, mitä yhdessä koettiin. Hyvistä hetkistä, huonoista vuosista. Niitä ei ollut edes montaa, mutta ne olivat ainutlaatuisia vuosia. Jotain heräsi minussa, sellaista, mihin en ollut uskonut enää. Ja nyt jatkan eheämpänä kuin koskaan. Uskon itseeni, mikä on uskomatonta. :D.