Hitaasti,
hitaasti, ikävä
kulkee jättämässä
pitkiä jäähyväisiään.
Rakkauden sanomattomasta
vaatimuksesta, unohduksella
ei ole kiirettä.
Vaeltaen hellästi,
kerran vielä,
keskelle äänettömyyttä.
Pitkissä varjoissa
häilyy eilisen
onnellisuus, sekoittuen
kaipaukseen...
Etäinen, hiljainen ääni,
sydämestä, kulkee
vielä kaikuna ennen
katoamistaan.
Hänen runonsa.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.