Vapaapäivä! 

Että mä nautin tästä vapaasta joutenolosta aamuisin, kun lapset ovat lähteneet koulutielle. Ei oikein tiedä, miten päin hyvässä olossaan kierisi. Siemailin rauhassa aamupalaa, iänikuista rasvatonta rahkaa marjakeitolla sekä kahvia ja silmäilin Kauniita ja rohkeita, uusinta. Ei jaksanut kuitenkaan, sillä jotkut tuossa sarjassa eivät vain osaa näytellä. Mutta onhan suhteet aina mielenkiintoisia, vaikka poikani jo tiesikin the B&B:n "juonen", joka on totta; mene naimisiin mahdollisimman monen sarjan henkilön kanssa ja eroa dramaattisesti, itke ja juoni. Ehkä meidän elämästä puuttuu tällaiset käänteet, joten tulee katsottua ihan vaan vaikka keljuilun mielentilassa. Maajussille morsian on myös sarja, jota seuraan, ja onhan siinäkin pareja (ainakin kaksi) syntymässä...liekö...?

Olin suunnitellut tälle päivälle kauppareissun ja jumpan; kahvakuulan. Eilen kävin salilla punnertamassa jalat ja hieman yläkroppaa, sekä aerobisen 40 min. Siihenkin käyntiin sisältyi väärinymmärrys, kun piti ystiksen kanssa mennä, mutta unohdin että samalla kyydillä. Tuli kyllä sitten itsekin perässä, mutta oli selkeästi loukkaantunut... sain pienen saarnan... Näitä sattuu. Anteeksi pyynnön kirjoitin vielä varmuudeksi hänelle... Vanhuus tekee jo temppujaan?

Kahdessa eri kaupassa oli käytävä aamupäivällä pitkän listan kanssa. Listassa luki koko ruoan ainekset, ja poimin vain kaapista puuttuvat koppaan.

Tein havaintoja, että ihmiset on ikäänkuin jo tempautumassa hereille kevääseen. Miten muutoin esim. "korkkailevan juipin" maineessa oleva mieshenkilö tuli pihassa vastaan selkeästi lenkkeilyasussa. Vaihdoimme ohikulkiessa muutaman sanan säästä, ja niin, tällä viikolla kevät tulee jäädäkseen kokonaiseksi viikoksi luoksemme. Olenkin jo ajatellut ikkunoiden pesua- kissamme pitävät huolen, että todellakin ikkunat tulevat pestyiksi melko tiuhaan tahtiin. Voi sitä riemua, kun oikeasti näkee kättensä jäljen ja onhan niitä karvoja pattereiden väleissä yllättävästi! Hui!

Siellä se tonnikalavuoka rapsakoituu. Ihana tuoksu, ja toivottavasti maistuu lapsillekin! Toinen lapsi kotiutui, olivat olleet uimassa. Meni huoneeseensa lukemaan, on innostunut oikein noista kauhu/jännityskirjoista, joita kannetaan kaupasta tai kirjastosta. Under the Dome suomeksi, vaikka tv näyttää sen keskiviikkoisin. Onhan näistä tv-sarjoista väännetty monin kerroin elokuvia yms. oheistarjontaa. Jokainen valitsee mieluisimman tapansa saada elämykset käsitellyksi mieleensä.

https://www.youtube.com/watch?v=BmErRm-vApI

2014-03-10%2018.11.54-normal.jpg