Moikka taas!

No niin. Kun on nukkunut kahtena peräkkäisenä yönä yhteensä 23 tuntia, niin eiköhän ole taas tankattu jaksamista riittämiin. Tänä aamuna herätessä oli toinen jalka puutunut. Ja olin nähnyt unta yhdestä asiakkaasta, joka unessa kuoli. Tyyny oli märkä itkemisestä. No johan... sitä paitsi kuoleminen unessa tapahtui siten, miten se ei oikeassa elämässä olisi mitenkään mahdollista. Joten se siitä "enneunesta". Pidän visusti omana tietonani... tai siis luulonani. Onhan unissa usein vinha perä, muttei ihan noin suoraviivaisesti, uskoisin.

Jalan puutuminen jo toistamiseen antoi aiheen selata googlaten, olisiko se "oire" jostain vakavammasta, muusta kuin magnesiumin puutteesta, ehkä. Tosin magnesiumiakin otan ennen nukkumaan menoa, joten... No löytyihän sieltä aimo annos tietoa, ja sitä on taas viisaampi ja pelokkaampi siitä, mitä tulevaisuus voi tuoda tullessaan... Olen nimittäin ollut muutoin niin terve, mutta nuo perinnölliset sairaudet ilman muuta alkaa jo kolkuttelemaan, ja muistuttamaan, että mistä sitä onkaan tultu, ja ettei täällä ikuisesti tulla olemaan. Googlaus osoitti verenkiertohäiriöitä, ja kun nuo häiriöt lähtevät siis aivoista eri teitä, niin pelottavaa -että voisi olla jotain niinkin julmaa kuin aivoinfarkti tai TIA yms. mahdollisia. Ja kun sellaista voi tapahtua nukkuessa, siinä kaikkein "viattomimmassa" tilassa ollessa. Mutta joo, antaa olla, elämä on tällaista. Turhaan alkaa murehtimaan etukäteen, kun sitä murehdittavaa riittää sitten aikanaan... Tosin voisin kyllä lääkäriltä kysyä kantaa tiettyihin asioihin..

Olin ilallla "puolittain" päättänyt aamulenkistä, joten niin myös tein - vain lasillinen vettä, ja menoksi. Laitoin vielä pienet painot nilkkoihin. Niihin kun totuttelee, niin pitää muistaa, että vähän kerrallaan, ettei saa selkäänsä kipeäksi, tai ettei reväytä itseään. Vaikka mulla on aika hyvät selkälihakset, en ole ollut selästäni sairas koskaan paitsi kerran kun Kuopion salilla nytkäytin selkäni ihan kuntosalin laitteessa varomattomuuttani. Siinä mentiin aika hitaalla jokunen viikko, ja samaa voin sanoa painoilla kävellessä - liika on liikaa, hyvä jos jaksaa ensin sen oman painonsa kantaa suht ripeällä tahdilla niin ihan ok. Kuumahan tuolla oli jo yhdeksän aikaan aamulla. Kaveri näkyin tulevan juuri salilta, tämä neiti, joka on niin ahkera noudattamaan Superdieettejä ettei mitään rajaa! Ja tulosta on tullut, näkeehän sen jo paljaalla silmällä. Olipa tosiaan hieno keli. En ottanut edes kännykkää mukaan (liian iso taskuun), ja tuli mieleen eräs vanha mummo, joka monesti on sattunut samaan aikaan kävelemään vastaan. Häntä en tunne, mutta pistikin mieleen nyt ilmeisesti se seikka, etten ole häntä pitkiin aikoihin kumisaappaissaan nähnyt. Ajattelin, että onkohan saanut sen sydänperäisen kohtauksen, kun aina vastaan tullessaan (kai jonkin puheenaiheen keksiäkseen) valitti oloaan. Ihmettelin mielessäni sitä, että miksi hän kuitenkin niin ahkerasti lenkkeili ja sellaisella vauhdilla kumisaappaissaan...joka kelillä noin... jos sydän ei sitä olisi kestänyt. Toppuuttelin silloin mummoa ottamaan rauhallisesti, ja hän kiitteli vain siitä, että jonkun sanan hänelle sanoin. Melko yksinäisen oloinen nainen oli, mutta ei siis näkynyt häntäkään.

Huomenna menen bodycombatiin (jos ei siis mitään satu) töiden jälkeen. Liikuntaa siis edelleen tiedossa. Yksi lapsi lähtee huomenna leirikouluun. Liikuntapainoitteinen sekin 3 päivää. Aamusta iltaan liikuntaa! Eipä enää meikäläinen pysyisi vauhdissa. Mutta ei ole tarkoituskaan. Ja luulen, että neiti tuolta tultuaan ei vähään aikaan kaipaa mitään muuta kuin munkkia ja simaa sekä lepoa.

Mulla menee Vappukin töissä, mutta eipä mitään, kun en sitä ole ennenkään mitenkään juhlistanut. Ei löydy oikein henkilökohtaisesti sellaista aatemieltä, joka antaisi aiheen jonkinmoiseen humalatilaan. Mutta minä kun löydän muulloinkin enimmäkseen vain hyviä syitä juomattomuudelleni. :)

Hauskaa Vappua!