Näinhän tuossa kävi, että testasin uutta älypuhelinta, ja ihan huuhaa- jutun olin julkaissut sivulla. Jesh, näin se menee. Älypuhelinkaan ei ajattele aina kaikkea valmiiksi, vaan julkaisee, kun jotain näppäintä siis hipaisee. 

Elämä on jännittävää. On tullut koettua työssä kaikenlaista, tuulesta myrskyn enteilyyn ja sitten taas tyyntä uuden tuulen tulla... Työssä ei niin sinänsä mitään vikaa, mutta me ollaan siis niin erilaisia työntekijöinä siellä, kaikkea ja kaikkia ei voi ymmärtää, ellei tunne persoonaa, ja tiedä taustojaan. Jos tietäisi, ymmärtäisi enemmän, ja se ehkä myös auttaisi pitämään työkaverista enemmän.


Istuttelin tänään vain kukkia, ja pesin ikkunoita. Haravointiakin voisi aloitella, tuuli on vain tuolla ulkonakin melkoista. Voisihan tuo nurmi alkaa vihertämään loisteliaammin, jos sitä vähän kuopisi ja herättelisi.

Ja olin saanut toissayönä viestin, siis sähköpostin mieheltä, josta en siis tiedä, mitä minusta loppujen lopuksi hakee, mutta ei se mitään, ihan mukavaa saada oikeata sähköpostia, koska normikirjeitä ei kirjoita enää kai kukaan? Hänen tyylinsä on aika hauska; ei koskaan tiedä, mistä aiheesta kirjoittaa, ja sekin on tietysti jännittävää. Johtaako tämä meidän hipaisuaikakaudella alkanut sähköpostikirjeystävyys pidemmälle, sitä ei tiedä varmaksi kukaan. Toisaalta, kun ajattelen, millainen hän on "luonnossa", kun valokuvan olen nähnyt hänestä, minua alkaa kiinnostamaan tutustua paremmin, mutta jos vain vuosi toisen jälkeen kirjoittelemme, näkemättä ollenkaan, niin ehkä se siitä hiipuu...?


Nyt on vapaapäivä, ja toinenkin. Ihanaa, kun alkaa oikea kevät. Kauhea kaksipyöräisten moottoriajoneuvojen pörinä kantautuu korviin, mutta ilta alkaa olla niin viimainen, liekö taas pakkasta tunkee luihin ja ytimiin, että ikkuna kai on suljettava hetkeksi. Tosin nukun aina ikkuna auki, muutoin ei "happi" riitä... onneksi en ole vielä ajatellut mennä happitelttaan tai -koppiin nukkumaan. Eihän se Michael Jacksoniakaan pelastanut... loppujen lopuksi.