Ei mitään sairautta. Olin aika luimussa kun hyvästelin lääkärin, ja kurkkasin vielä oven raosta;" kyllä mä tiesin, ettei mua mikään vaivaa..." Olin kävellyt lääkärin edessä varpaillaan, pikkareissa. Kantapäilläni, kurkottanut varpaisiin... ja maannut selälläni laverilla, antanut lääkärin painella vartaloani... pokka piti, mutta ei se silti mieluista ollut. Puutumisen syy selvisi, se oli pakaralihas, joka oli päässyt jumittumaan. Eli venyttelyä...ja muut oireet johtuivat pelkästä nestehukasta. En enää koskaan mene nettiin "opiskelemaan", mikä mua voisi vaivata! Sieltä löytää ihan todella luulosairaudet!

Eilen töiden jälkeen sain inspiraation. Kitkin koko takapihan voikukista. Leikkasin nurmen sillä edestakas -työnnettävällä ja haravoin kaiken. Kastelukannulla vielä huljuttelin tuon maalatun "parketin", ei se parkettia ole, mutta hyvä kävellä paljoain jaloin. Oli vaille 30 astetta lämmintä. Suihkussa kahdesti mutta kai se kannatti. Mun on toteltava mun inspiksiä, niillä saa aikaiseksi. Pyykitkin kuivuivat silmänräpäyksessä.

Peruskoulun päättävälle piti ostaa puku. Voi wau miten ihana näky tuo poika puvussaan olikaan! Jessus, ihana käydä päätöstilaisuudessa katsomassa nuorten pukukavalkaadi, vaikka ei se ole ainoa syy, miksi sinne menen... :). Tänään sitten tyttärelle mekkoa hakemaan. Taidan itse pukeutua jätesäkkiin. ;).

Mä olen sulkenut oikeastaan  kaikki seurustelumietteet taka-alalle. Mun mielestä se on kannattanut. Ei ainakaan ole ollut mitään "sotkuja" tai ylimääräistä mietittävää, vaan on rauhassa laitellut pesää ja keskittynyt olemaan onnellinen. Siitä ja niistä asioista, mitä nyt on saanut aikaiseksi ja miten elää. Mulla on työ, koti, nyt uusi autokin (no melkein uusi), pystyn hankkimaan tarpeellisen, vaikka tiukkaa onkin. Mutta ehkä ilman tätä yksin olemista en todella osaisi arvostaa kaikkea, mihin olen kyennyt kuitenkin ilman apua. Eihän vahvuutta todellisuudessa ole se, ettei pyydä apua jos tarvitsee, mulla todella on vähän sellainen tyyli, että jos en osaa jotain, jätän sen sitten tekemättä tai toteutan parhaaksi katsomallani tavalla. Mies ei ole mulle sellainen pakkomielle, joka olisi oltava, vaan en edes ole miettinyt "puutettani" erityisesti. Elämä kantaa ja vie tällaisenkin taivaltajan paikasta toiseen, tilanteesta toiseen. Mä luulen, että osittain olenkin "sairastunut vahvuuteen", mutta itseäni se ei haittaa. Voi olla, että joskus joku mies "tunkee" elämääni, ottaa siitä osansa, tuo tullessaan jotain hyvää, mutta en ajattele sitä kokoajan, vaan keskityn elämään tässä ja nyt. Carpe Diem... ja toisaalta kuten Lana Del Rey sanoo... kuka voisi korvata...

https://www.youtube.com/watch?v=8ZwCu8u0bzA