Ikimuistoinen päivä. Ainakin muistan tämän päivän vielä siis ensi viikolla. Aamulla -ensi kertaa kouluvuosien varrella- molemmat lapset olivat jo "kukonlaulun aikaan" syömässä ja pukeutumassa "parhaimpiinsa" lukukauden viimeiseen koulupäivään. Niin voi kaiketi sanoa, koska varsinkin pojalla oli viimeisen päälle puku kravattia myöten. Eikä tällä kertaa juossut bussille, vaan lähti jopa hieman liian aikaisin rauhallisesti kävelemään. Kyllä tuota arvokkuutta kuoriutuu lapsesta tarvittaessa, vaikka ei niin arjessa aina huomaisi...
Juhlamieli säilyy Suvivirren laulelon ajan, sitten siirryttiin odottelemaan lapsia kolkoille käytäville. En oikeastaan miettinyt paljoakaan sitä, miksi poikani oli helpottunut päästyään kotiin. Ei halunnut poseerata koululla ruusu kädessä, ei ollut mitään "mieluista" paikkaa rakennuksen sopukoissa, missä olisi halunnut tulla kuvatuksi. Hän sysäisi ruusun ja todistuksen käteeni ja säntäsi bussille. Ajelin itsekseni kotiin, soitin toiselle lapselle, joka käy eri koulua. Katsoin facebookista, että oli saanut luokkansa parhaan todistuksen keskiarvon ja tullut siitä "palkituksi", joten onnittelut olivat paikallaan. Mutta olen varonut vertaamasta lapsia toisiinsa, sillä jokaisella heistä on eri vahvuudet, ja tämä "pinko" tapaus ehkä jopa ei ole vielä löytänyt erityisosaamistaan, kun kaikki niin tasaista... :).
Ajoin sitten autollani nastaan. Niin, en tiedä missä ja milloin, mutta kaiken säätelyn päätteeksi jouduin ostamaan kaksi uutta eturengasta -vain pienen nastan vuoksi. Olin nimittäin ajanut liian monta metriä puhjenneella renkaalla, (tottakai minun oli saatava se takaisin parkkiruutuun) joten se oli mennyt aivan käyttökelvottomaksi. Sain erittäin hyvää palvelua paikallisessa auton myyntiin ja huoltoon erikoistuneessa liikkeessä, jopa piirun verran liian hyvää, sillä minua palvellut mies laittoi myöhemmin minulle viestiä ilmeisesti yksityiselämästäni kiinnostuneena.
Tässä kohdin mietin, että niin, tottakai nainen tulee "kiitollisuuden velkaiseksi", kun saa erityishyvää palvelua, mutta varsinkin tietynlaisen ihmistyypin kohdalla (kuten minä olen; tunnollinen ja kiltti tietyssä määrin...) tällainen anteliaisuus voi tuntua jopa lievältä "ansalta". Mitäs jos nyt en suostukaan treffeille, saanko maksaa seuraavan kerran huollosta taas tuplasti enemmän? Tiedän, ettei pitäisi miettiä rahaa silloin kuin toinen vaikuttaa vilpittömältä, mutta hänhän sen mielestäni aloitti... Mutta ehkä minun pitää nyt kuunnella sisintäni, joka sanoo, että "kiitos, mutta kiitos ei, oli ihanaa, että autoit autoni kanssa, ja tiedän, että voisin luottaa aina autoiluun ja tuntisin oloni turvalliseksi kanssasi, mutta kiitos, en ole ihastunut sinuun, pidän vain siitä, miten minua kohtelet."
Minusta on niin ihanaa pysyä sinkkuna ja onnellisena siitä, että voi vapaasti haaveilla vaikka jokaisesta miellyttävän oloisesta miehestä, joka vastaan kävelee, ilman että tapahtuu yhtään mitään...Hah... En ole kuitenkaan kylmä, vaan ajattelen, että kolahtaa, jos on kolahtaakseen, tämän ikäiselläkin voisi vielä käydä flaksi, jos menisi itseään tyrkyttämään, mutta en ole sellainen nainen.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.